maanantai 30. heinäkuuta 2007

Veikkausliigan otteluohjelma

Pienen tauon jälkeen (työkiireet) palataan jälleen ruotuun.

Täytyy jälleen ihmetellä Veikkausliigan otteluohjelman solmukohtia. Tepsillä on menossa yli puolen kuukauden tauko liigapeleistä, keskellä kuuminta kesäkautta. Osa muistakin liigajoukkueista on tauolla; keskellä kuuminta kesäkautta, kun näillä leveysasteilla olisi paras aika pelata futista. Maajoukkuetauot ovat tietysti asia erikseen, mutta huvilomia en ymmärrä. Kaikki ei voi olla kohdallaan, jos liigajoukkueet joutuvat keskellä kesää pelaamaan harjoitusotteluita divarijengien kanssa pitääkseen pelituntumaa yllä. Kyllä sarjaohjelma pitäisi tasata siten, että kaikilla joukkueilla on koko ajan suunnilleen sama määrä pelejä, jotka pelataan tasaisesti. Ei esimerkiksi Tepsin tämän kauden mallilla, jossa ensin pelataan lähes koko ajan kahta peliä viikossa ja yhtäkkiä huilataan pari viikkoa.

Ville Iiskolan loppukauden lainasopimus KuPSiin mietityttää. Hyvä ratkaisu hankkia Villelle peliaikaa, mutta onkohan paluuta Turkuun enää odotettavissa? Iiskolan sopimus loppuu tähän kauteen, jonka hän siis lopettaa Kuopiossa. Peliaikaa Turussa ei ole herunut, ja taustalla odottelee jo lupaava Lucas Hradecky. Iiskolassa on kyllä potentiaalia, ja kaverin istuttaminen vaihtopenkillä on kynttilän pitämistä vakan alla. Itse en usko Iiskolan enää palaavan Tepsin vaihtopenkille.

Mitä kokoonpanoon tulee, oli hyvä veto lähettää Vellamo, Tuomanen, Haijanen ja Hakala hakemaan pelituntumaa LoPasta. Tätä lisää ehdottomasti. Tepsin kohdalla farmijengi Ykkösessä olisi hieno juttu, mutta vaihtoehdot taitavat olla vähissä. KaaPon profiilinnostoa odotellessa. Tämän kauden Kakkosen B-lohkon voittajasta ei taida olla epäselvyyttä, mutta parin vuoden sisällä KaaPon toivoisi olevan kovaa valuuttaa.

Ai niin, olihan tässä myös tapaus Huttunen, joka syytti Hakan UEFA Cup -karsintojen ensimmäisen kierroksen osaottelun tappiosta FC Rhylille John Allenia. Naurettavaa kitisemistä. En ymmärrä, millaisena hyvä veli -yhteisönä Huttunen (ja moni muu) Suomen futista pitää. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi kilpailevan jengin valmentajan pitäisi auttaa menestymään. Sitäpaitsi, FC Rhyl on jengi, jonka Hakan luulisi kaatavan ilman ennakkotietojakin. Pää kiinni ja palloa maaliin, se on huomattavasti helpompi tie seuraavalle kierrokselle kuin protestit ja julkinen itku.

PS. Tsekatkaa myös Jari Nikkolan ylläpitämä Nikkola MEDIA -blogi, jossa myös seurataan Tepsin edesottamuksia (ja paljon muuta). Ja Jarille tattista vaan tuesta.
http://nikkolamedia.blogspot.com/

tiistai 17. heinäkuuta 2007

KooTeePee -pelin puruja

Tulihan se voitto sieltä, ja vielä hyvällä pelillä. Nyt kentällä näytti taas olevan se kunnon Palloseura.
Täysin ansaittu voitto, tosin peli saatiin taas aivan liian tiukaksi. Paikkojen perusteella Tepsin olisi pitänyt johtaa peliä toisella jaksolla ainakin 4-1, mutta tehottomuus kostautui ja KooTeePee tasoitti. Loistavan illan pelanneelta Ääritalolta todella upea suoritus, ja voittomaali meni kyllä täysin oikealle miehelle.

Iiskola maalissa yllätti täysin. Lehtovaaran piti ilmeisesti olla jo parantunut vammastaan (pelasi loukkaantumistilanteen jälkeenkin Espoossa kokonaisen toisen jakson) eikä vakavammasta pitänyt olla kyse. Lisäksi Iiskolalle turhan helppoja takaiskumaaleja Kotkassa. Joka tapauksessa maanantaina Kupittaan nurmella Iiskolalta ihan kelpo esitys.

Puolustuksessa positiivinen yllätys oli Sarajärven penkittäminen - negatiivinen puolestaan se, että korvaajana oli Tursas. Johan viime kaudella nähtiin, että paljon saa tapahtua ennen kuin kaverista on liigapelaajaksi. Ei vieläkään 21-vuotiaana iällä pilattu, mutta nyt pitäisi jo kehityksen näkyäkin jossain. Edelleen ehdotan Vellamon kokeilemista.
Pelin loppuvaiheilla ehdin jo todeta, että toppari Nuorelakin on pelannut ihan mukiinmenevän pelin, mutta sieltähän se tuli taas. Joku voi väittää, että Jallullakin oli osansa Inutilen maaliin, mutta paskan marjat. Heinikangas saattoi päästää Pukin syöttämään turhan helposti, mutta hätää ei olisi vieläkään pitänyt olla. Niin vain Nuorela kuitenkin antoi rankkarialueella Inutilen kääntyä, ja seurasi itse mukavasti perseellään istuen vokaalien tasoitusta. Onneksi Ville Lehtonen on kuntoutumaan päin, ansaitsisi ehdottomasti mahdollisuuden.
Jallulta sen sijaan mielestäni loistava peli; lukuisia katkoja puolustuspäässä, ja upeat tehot hyökkäyspäässä. Todella hyvää ilmapeliä.
Rähmöseltä ei mitään ihmeitä muttei nähdäkseni pahoja kämmejäkään, bonuksena hyviä laitanousuja.

Keskikentällä Valakari osoitti, miksi on tärkeä joukkueelleen. Pelaa kyllä ilkeästi ja on todellakin rikkova pelaaja, mutta oikein loistava sellaisena. Maanantaina näytti myös tietävän, milloin kannattaa rikkoa.
Hämäläiseltä hyvä peli, Tepsin rakentavin pelaaja. Hyviä syöttöjä ja pirteää peliä. Vaihto taisi johtua taktisista syistä, onhan tilalle tullut Tuomanen enemmän puolustavan roolin pelaaja. Jukkikselta samaten hyviä riistoja ja katkoja, mutta pelinrakentelu kyllä tyrehtyi.
Cleaverilta ehkä ladin kauden paras peli, erikoismaininta hienosta maaliin johtanesta keskityksestä.

Kotkan -pelin esityksillään Hakala saattoi olla paikkansa ansainnut (itse en kyseistä matsia nähnyt), mutta uskallan väittää, että ilman Ääritalon maanantaista huippuiltaakin olisi penkki taas MyPa- peliin kutsunut. Ihan yritteliästä ja pirteää peliä Hakalalta ja pääsi myös muutamaan kertaan hyvin vastustajasta ohi, mutta mitä hiton hyötyä siitäkin on, jos syöttö annetaan aina vastustajalle?
Onelta hiukan tehoton esitys ja liikaa harhasyöttöjä. Lisäksi Armand täytyy saada voittamaan pääpalloja. On totta, ettei lähes kahden metrin varsi automaattisesti tarkoita vahvuuksien olevan pääpelissä, mutta edes muutama pääpallo olisi silti hyvä voittaa. Maanantaina One näytti lähinnä painavan päänä alas pallon tullessa sopiville korkeuksille.
Paatelainen. Kuinka hyvä paikka tarvitaan, että Migu tekee maalin? Ensimmäisellä jaksollakin ainakin kaksi avopaikkaa, muttei tuloksia. Ansaittu kentältävaihto, joka samalla osoitti, ettei valmentajan pikkuveljenkään kohdalla ole kyse suojatyöpaikasta.

Mixulle on nostettava hattua loistavista vaihdoista. Ääritaloa lienee turha mainitakaan, huikea esitys.
Haijaselta mukiinmenevää peliä, mutta maali olisi melkein pitänyt lakaista, paikkoja nimittäin oli. Kuitenkin selvästi parempi esitys kuin Paatelaisella.
Tuomasesta tulikin jo mainittua aiemmin.

Voitto alla on selvästi helpompaa siirtyä kolmen viikon tauolle. Seuraavassa kolmessa matsissa vastustajat ovatkin jo eri luokkaa (MyPa, TamU, Haka) ja niillä on kosolti merkitystä mitalijahdin kannalta. Siksi hyvä saada voitto alle ja itseluottamus koholle.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

ENNAKKO: TPS - FC KooTeePee 16.7

Huomenna vastassa vokaalit uudemman kerran. Nyt alkaa olla pakkovoiton paikka, FC Haka pisteen edellä pelin vähemmän pelanneena ja Honka pisteen jäljessä kaksi peliä vähemmän pelanneena. Neljäs tappio kertoisi muutenkin karua kieltä.

Viikon takainen tappio tarkoittaa ainakin sitä, että tähän peliin lähdetään vähän helkutisti nöyremmällä asenteella. Totuus on, että Tepsin materiaali on selkeästi sarjan häntäpäähän ennakoidun KooTeePeen vastaavaa parempi. Nyt pelataan tärkeitä pelejä mitalitaiston kannalta, ja pisteiden keräämisen suhteen heikompien joukkueiden voittaminen on perusedellytys.

Turun Sanomien 90 minuuttia -liite (laatujulkaisu muuten) ehdottaa Tepsin kokoonpanoksi seuraavaa:

Lehtovaara; Sarajärvi - Nuorela - Heinikangas - Rähmönen; Cleaver - Valakari - Ady; Ääritalo - One - Paatelainen

Olisi korkea aika kokeilla Vellamoa Sarajärven tilalla. Sarajärvi on hidas ja jatkuvasti pihalla kuin huora kirkossa. Tsekatkaa joku Iltalehden netti-tv:stä Tepsin viime pelien koosteet ja kertokaa, missä pelissä viimeksi Sarajärven puolelta ei olla noustu maalintekoon. Tepsin nollapelejä ei lasketa.

Samoin Ady saisi aloittaa penkiltä. Mielestäni ideaalitilanne olisi päästää Ady ehkä noin puoleksi tunniksi kentälle toisella jaksolla, jolloin saisi aiheutettua hässäkkää vastustajan päähän. Joskus Ady kyllä lataa pallon 20 metristä yläputken alle vastustajan verkkoon, mutta yleensä rakastaa palloa aivan liikaa ja hidastaa peliä aivan liikaa. Samaten Adyn erikoistilanteet ovat todella yliarvostettuja; joskus lapikkaasta lähtee se nappikulmuri tai -vapari, mutta yhtä onnistumista kohti Ady tuhlaa helposti 4-5 erikoistilannetta. Huippuna osuma yhden (!) pelaajan muuriin Espoossa. Adyn tilalle Hämäläinen, kiitos.

Paatelaisella rupeaa olemaan näytön paikat. Jaron kannattajien ajatukset Migun viime kaudesta pätevät myös tähän kauteen; niillä paikoilla, joita Paatelaiselle on tarjottu, pitäisi maalimäärän olla selvästi suurempi. Tuoreessa muistissa esimerkiksi TamU -ottelun avopaikka tappioasemassa, josta Migu puski ohi.

Nyt joukkue on jälleen saatava pelaamaan, tai mitalijuna karkaa.

Veritas Stadion 19:00
Urheilukanava 18:30

VEDONLYÖNTI

Veikkaus: TPS 1,50 - tasapeli 3,50 - KooTeePee 5,45
Sky Bet: TPS 1,53 - tasapeli 3,50 - KooTeePee 5,50
PAF: TPS 1,45 - tasapeli 4,20 - KooTeePee 6,70
Expect: TPS 1,50 - tasapeli 3,95 - KooTeePee 6.25

Heinäkuun siirtoikkuna

Tämän viikon IS Veikkaaja kertoo Mixun treenauttavan koepelaajia. Nimiä ei mainittu, mutta uutinen osoittaa, että vahvistuksia saattaa olla tulossa, mikä antaa varmasti nykyisellekin jengille potkua ahteriin; kaikille pitäisi tulla selväksi, että avauskokoonpanon paikka ei ole kirkossa kuulutettu.

Kirjoittajan mielestä ainakin keskuspuolustus kaipaa vahvistusta. Jussi Nuorela on hidastumaan päin ja Heinikangas ehtii mutkatta ottaa kauden mittaan vielä yhden pelikiellon.Ville Lehtosen polvi lienee jo pelikunnossa, mutta loukkaantumisen jälkeen tuntuma lienee täysin hukassa. Tämän lisäksi Lehtonen ei ole pelannut tällä kaudella peliäkään, mikä ei paranna tilannetta. TPS oli jo Pohjois-Irlannin U-21 -maajoukkueen toppari David Maradona Armstrongin perässä, mutta Armstrong lähti edustamastaan Heartsista lainalle Skotlannin kakkosdivarin Cowdenbeathiin. Harmi, sillä Cowdenbeathin kannattajat ovat ylistäneet Armstrongin viime kauden otteita Cowdenbeathissa viime kauden samantapaisen lainadiilin aikana.

Tepsiin yhdistettyjä huhuja:

Janne Hietanen, AC Oulu: Olisi selkeä vahvistus puolustuslinjaan. Topparina omimmillaan, mutta pystyisi pelaamaan myös vasempana pakkina Sarajärven tilalla. Lisäksi AC Oulu talousvaikeuksissa ja raha varmasti kelpaisi. Tosin Hietasen perässä on ilmeisesti myös Sturm Graz, eikä Tepsillä taida juuri olla saumoja siinä kilpailussa. Etenkin, kun Hietanen on kertonut pelaavansa Suomessa vain Oulussa.

Mathias Lindström, Tampere United: Huhut Lindströmistä koskevat ilmeisesti ensi kautta. Veikkausliigan huipputoppareita, sopimus TamU:n kanssa päättyy tähän kauteen. Olisi selkeä vahvistus. Unohtaa ei tietenkään sovi inter -taustaa, mikä tepsiläisten silmissä heikentää Lindströmin statusta, mutta tekisi samalla Lindströmistä loistavan kaappauksen (ja lupaisi kuumia derbyjä ensi kesäksi).

Sampo Koskinen, Sandefjord: Peliaikaa ei ilmeisesti ole juuri herunut. Sopimus kattaa myös ensi kauden, mutta Sandefjord on tällä hetkellä Tippeligaenin jumbona - mikä olisi motivaatio pelata Norjan divaria? Suomessa Koskisesta saattaisi olla kiinnostunut myös pelaajan vanha seura FC Honka, jonka luottotoppari Roope Heilalan sopimus loppuu tähän kauteen.

Tuomas Haapala, Sandefjord: Sama seura. Sopimuksen kestosta en tiedä. Toisaalta Tepsillä ei suurta tarvetta keskikenttäpelaajalle ole; kokoonpanossa jo Valakari, Ady, Cleaver, Tuomanen, Hämäläinen, Haijanen ja mahdollisen topparin hankinnan jälkeen on vielä mahdollisuus nostaa Heinikangaskin keskikentälle.

Keijo Huusko, Strømsgodset: Vaihtoehto kärkeen, kilpailu saattaisi samalla pakottaa Mikko Paatelaisen skarppaamaan tekopaikoissa. Mahdolliset ensi kauden europelit saattaisivat toimia houkuttimena, mutta Huusko ei siltikään vaikuta todennäköiseltä vaihtoehdolta. Palkkaa kertynee Norjassa enemmän, ja Huusko on joukkueelleen tärkeä pelaaja.

Alkusanat

Tämä blogi on luotu keskustelua herättäväksi palstaksi. Tulen käsittelemään kaikenlaista Tepsiin liittyvää spekulaatiota, liittyen sekä kentän että kentän ulkopuolisiin tapahtumiin. Alkuun blogi on "koeajalla", ts. ylläpidon voi lopettaa mikäli kiinnostusta ei löydy. Kommentointi on erittäin tervetullutta ja toivottavaa.