maanantai 24. syyskuuta 2007

Pronssipaikka

Viikkareista otettiin suht helposti pakollinen 5-0 -voitto. Kentällä ei oikeastaan ollut kuin yksi jengi, maalintekopaikkoja ei vieraille juuri siunaantunut.

Mixu sekoitti pakkaa mukavasti ja näytti tämän blogin ennustajahahmolle närhen munat. Keskikentällä pelasivat Ady, Cleaver ja Valakari. Periaatteessa hyökkäävä koostumus oli täysin oikea ratkaisu, mutta Ady ei taaskaan säväyttänyt. Ulkomaanapu ei vain tunnu aina hiffaavan, milloin palloa täytyy pitää ja milloin se kuuluu laittaa liikkeelle ja mihin suuntaan. Tunnustusta täytyy kuitenkin antaa syötöstä Lomskin ensimmäiseen maaliin 69. minuutilla.
Hyökkäyksessä puolestaan Ääritalo, Paatelainen ja Hämäläinen onnistuivat molemmat hyvin. Hämäläinen putsasi palkintopöydän kahden maalin sekä maalisyötön ansiosta ja oli muutenkin pirteänä laidallaan. Ääritalo jäi maaleitta, mutta hyvä matsi myös Ärtsiltä. Mixulta kuitenkin hyvä veto ottaa Lomski kentälle pelin ollessa jo käytännössä selvä. Kaksi maalia vaihtopelaajana on keneltä tahansa kova suoritus, ja aikaisemman linjan pitäessä Lomski ottaa avauskokoonpanon paikan FC Lahtea vastaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä koostumus hyökkäykseen valitaan, koska tänäänkin koko hyökkäys onnistui suht hyvin.

Oikeastaan illan ainoa pienoinen miinus oli jälleen Ville Lehtonen, jonka kautta suurin osa harvoista Viikinkien hyökkäyksistä tuli. Tämäniltaisesta nollapelistä huolimatta Zarabi Kheireddinen voisi päästää jo kehiin Lahtea vastaan.

Toisaalla MyPa jeesasi Tepsiä voittamalla Hongan. Palloseura nousi siis Hongan kanssa tasapisteisiin, ja pronssitaistelusta tulee kova ja mielenkiintoinen. TPS:lle tarjotaan etulyöntiasemaa, koska Honka kohtaa vielä FC Hakan ja TamU:n, kun TPS:n loppuohjelmasta löytyy vain sarjataulukossa alempana olevia joukkueita. Kaikki on omissa käsissä ja mahdollisuudet on vaikka täyteen 15 pisteeseen. Tepsiläisittäin katsottuna tulossa on kiinnostavin futissyksy pitkään aikaan. Käydään katsomossa ja toivotaan sen riittävän mitaleille.

ENNAKKO: TPS - FC Viikingit 24.9.2007

Pelin henki on melko selvä: tänään on otettava voitto. Viikingeillä ajatukset ovat varmasti hyvin samansuuntaiset, koska vuosaarelaiset ovat karsijan paikalla viisi pistettä Jaron perässä (tosin kaksi matsia vähemmän pelanneena). Mitään ei siis ole tulossa ilmaiseksi.

Tepsin trendi ennakkoon heikompia vastaan oli viime kaudella surkea: viime kaudella sarjapaikastaan karsinut Jaro voitti Tepsin kahdesti ja sarjasta pudonnut KuPS otti Palloseuralta neljä pistettä. Tälläkin kaudella Jaro otti kotonaan voiton. Häntäpään joukkueita vastaan on siis skarpattava.

Kesäkuussa Helsingissä TPS voitti Viikingit, vaikka pelasi pitkään vajaalla. Tuolloin TPS:llä ei ollut todellista hätää, ja yhdeksälläkin miehellä aiheutettiin Viikkareille vaikeuksia. Samanlainen asenne on toivomuslistalla tänään.

Puolustuslinjassa toivoisi Kikon debytoivan topparina. Olettaen, että hän osoittautuu vahvistukseksi, voidaan puolustukselta odottaa pitävyyttä. Mixu julistaa kuitenkin, että puolustus on pitänyt hyvin, eikä vaihtoihin ole tarvetta. Tätä pitää ihmetellä, sillä kaikki Tepsin yläpuolella olevat joukkueet ovat päästäneet vähemmän maaleja. TPS:n lukema (27) ei ole mairitteleva, ja ilman joitain Lehtovaaran huippupelastuksia kolmenkympin raja olisi ylittynyt.

Keskikentällä olisi syytä hakea hyökkäävää muodostelmaa, eli puolustavamman roolin Jukka-Pekka Tuomanen kannattaisi ehkä jättää avauksen ulkopuolelle. Valakari jatkaa ilman muuta, samoin Cleaver pysynee avauksessa. Keskikentän täydentänee Hämäläinen, jota tosin olisi mielestäni syytä peluuttaa ennemmin Paatelaisen paikalla laidalla. Hyökkäyksessä yllätyksiä lienee kuitenkin turha odottaa, Ääritalo - One -Paatelainen lähtee kaatamaan Viikkareita.

Samaan aikaan MyPa pelaa TV-ottelussa Honkaa vastaan. Kotivoitto toiveissa, sillä Tepsin ero edellä olevaan Honkaan on kolme pistettä. Ennen kaikkea Tepsin on kuitenkin keskityttävä omaan suoritukseen, sillä takana FC Lahtikin saattaa vielä päästä iskuetäisyydelle.

Lämpötilaksi ennustetaan suht lupaavat 15 astetta, ja lippuja on ilmeisesti liikkeellä kiitettävästi. Neljän tuhannen ylitystä katsojamäärässä odottaessa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Aiheesta ja aiheen vierestä

Kuten kaikki paikalle eksyneet ovat huomanneet, blogin ylläpito on jäänyt taka-alalle viime aikoina. Otetaan siis vahinko takaisin ja tehdään vilkaisu Tepsin pelilliseen tilanteeseen.

Joukkue vahvistui ennen riemukasta derbyä laitapakki Urmas Rooballa. Kyseinen pelipaikka on ollut todellinen heikkous Tepsille, koska Sarajärvi on tontillaan erittäin epävarma ja Joonas Tursas pelaa hyvän pelin turhan harvoin. Jälkimmäisellä tosin on aikaa kehittyä.
Rooba pelaa laidalla varmasti ja on osoittautumassa hyväksi hankinnaksi mitalitaistoa ajatellen.

Myös toppariosasto sai vahvistusta, kun algerialainen Zarabi Kheireddine eli Kiko liittyi joukkueeseen. Ville Lehtonen ei missään nimessä ole onnistunut topparin paikalla parhaalla mahdollisella tavalla, joten Algerian maajoukkuepelaaja tulee tarpeeseen - etenkin, kun Mixu mainitsee nopeuden kuuluvan Kikon vahvuuksiin. Tepsin toppariparin ongelma on tällä kaudella useasti ollut se, ettei maisema juurikaan vaihdu. Uusi toppari on mitaltaan mukavat 187 senttiä, joten pääpelikin toivottavasti sujuu.
Pitkälle meneviä arvioita ei tietystikään kannata lähteä tekemään, koska debyytti on vielä tekemättä. Kikon kanssa on kuitenkin tehty kaksi seuraavaakin kautta kattavaa sopimusta, joten näytettävää on. Samalla pitkä sopimus antaa ymmärtää, että Palloseuran takalinjoilla tapahtuu muutoksia kauden jälkeen. Jarno Heinikangas tuskin lähtee, eli kyseessä lienee joko Jussi Nuorelan viimeinen kausi tai Ville Lehtosen siirto muualle peliajan perässä? Who knows.

Huomenna vastassa Viikingit. Jaro -tappion jälkeen voitto olisi jälleen tärkeä mitalitaistelun kannalta, eikä vähempään sovi karsijan paikkaa pitäviä Viikkareita vastaan tyytyä. Lisää matsista myöhemmin.